Tarvitaanko lisää myyntiä? Hanki sitä Myyntikoulusta!

Myynti on taitolaji, energialaji ja järjestelmällisyyslaji. Mitä tahansa noista tiimiltäsi, yksittäiseltä myyjältäsi tai sinulta itseltäsi puuttuu, sitä saa Myyntikoulusta.

Aloittelijalle aakkoset, kokeneelle uusia aluevaltauksia ja kertausta, myyntijohtajalle työkaluja ja käytäntöjä, jokaiselle innostusta ja uskoa.

Jos myyt tai johdat myyntiä, Myyntikoulusta saat eväät parempiin tuloksiin.
Write your awesome label here.

Myynti muuttuu – Myyntikoulu pitää sinut muutoksessa mukana!

Myyntikoulun tausta on maailman ja myynnin muutoksessa. Perusasiat toki pysyvät samana, mutta otetaan nyt esimerkiksi vaikka kanavat, joilla asiakkaita voi tavoittaa. Puhelimella soittaminen alkaa olla monella alalla harvinaista.

Maailma menee myös koko ajan enemmän verkkoon. Siellä viihdytään, pidetään yhteyttä, tehdään töitä ja opitaan. Koulutuksessa verkon hyödyt ovat kiistattomat.

Kullekin tarpeensa mukaan

Jokainen myyntitiimi on sekalainen ryhmä yksilöitä. Joukossa on noviisia ja konkaria, joku on hyvä puhelimessa, toinen tapaamisessa, kolmas projektin maaliin saattamisessa. Yksi koulutus ei siis välttämättä osu lainkaan kaikkien tarpeisiin. Verkossa tämä pystytään taklaamaan helposti. Sieltä kukin voi hakea itselleen sopivimmat sisällöt.
Write your awesome label here.
Write your awesome label here.

Pitempi kaari johtaa pysyviin tuloksiin

Kulunut lausahdus "kertaus on opintojen äiti" ärsyttää monia – luultavasti siksi, että se on totta. Kun asiat eivät jääneet meille päähän edes ala-asteella yhdeltä kuulemalta, miten ihmeessä niin voisi käydä jo aivosolujensa elastisuutta kadottaneelle aikuiselle.

Pienet palat, usein ja pidemmän ajan kuluessa on avain siihen, että tulokset todella kohenevat ja oppii jää selkärankaan. Myyntikoulussa tällaisten pitkän tähtäimen koulutusohjelmien rakentaminen on helppoa ja kustannustehokasta.
Write your awesome label here.

Pieni määrä usein on parempi kuin kerralla paljon

Tämä pätee minkä tahansa taidon harjoitteluun – myös myyntiin – ja tutkimuksetkin sen ovat osoittaneet: oppimisen kannalta pieni määrä usein on parempi kuin iso satsi kerralla. 

Taloudellisesti ajatellen on kuitenkin selvää, että myyntikouluttajaa ei kannata tilata neukkarin nurkkaan vartiksi joka viikko. Tuskinpa siihen kovin hanakasti suostuisi kouluttajakaan. Verkossa asioiden palasteleminen on sen sijaan äärimmäisen helppoa ja myös luontevaa.

Live pysyy, verkko tukee

Livekoulutuksilla on ilman muuta silti edelleen paikkansa. Kun päästään samaan tilaan keskustelemaan myynnistä, kaikki saavat lisää virtaa ja usein löydetään oivalluksia tekemiseen keskustelun kautta.

Verkko toimii kuitenkin tässäkin tapauksessa oivallisena jatkopaikkana. Koulutuksen teemoja voidaan kerrata ja laajentaa helposti tai voidaan toteuttaa myyjille tai myynnin johdolle esimerkiksi henkilökohtaista sparrausta.
Write your awesome label here.

Kolme tapaa, joilla Myyntikoulu auttaa

Myyntioppia ja siihen liittyvää koulutusta tarjolla kellon ympäri

Yksinkertaisimmillaan Myyntikoulu on paikka, jonne myyjät voivat tulla hakemaan oppia ja innostusta. Voitte ostaa myyjille lisenssit joko kaikkeen Myyntikoulun sisältöihin tai valikoituihin osuuksiin halunne mukaan. 

Oma koulutusohjelmanne verkossa (ja livenä)

Voimme rakentaa teille oman koulutusohjelman, johon tuotamme räätälöityä sisältöä. Tämä räätälöity materiaali voi liittyä teidän omaan tapaanne toimia tai myymiinne tuotteisiin tai sitten se voi olla yleisten myyntikoulutusten soveltamista esimerkkien ja sisällön kautta teidän alaan ja yritykseen.

Livekoulutusta tai -valmennusta verkolla tuettuna

Tehokas malli on yhdistää livekoulutuksia tai -valmennuksia Myyntikoulun verkkokoulutuksiin. Tällainen paketti voi sisältää esim. perinteisen koulutuksen, verkkokoulutusvalikoiman Myyntikoulussa sekä henkilökohtaista sparrausta verkon yli. 
Write your awesome label here.

Myyntikoulun Kahvitunti – tuoretta sumppia ja napakka, alle vartin mittainen myyntikoulutus joka kuukausi

Säännöllisyys tuo näkyviä tuloksia – järjestä myyntitiimisi oikean asian äärelle ainakin kerran kuussa:
  • 220 grammaa kahvia (tai paketti laatuteetä)
  • Alle 15 minuutin mittainen videokoulutus
  • Kaikki aiempien kuukausien kahvitunnit arkistossa

Osta lisenssi kaikkeen ja rakenna oma ohjelma

Myyntikoulun ydin on se, että voit hankkia jokaiselle myyjällesi lisenssin, joka oikeuttaa kaikkeen Myyntikoulun avoimeen aineistoon. Sieltä voitte yhdessä miettiä kullekin sopivat koulutukset tai sitten hän päättää itse mistä on hänelle eniten hyötyä. Myyjä pääsee käymään asioita läpi hänelle sopivassa tahdissa ja myös palaamaan tärkeimpiin kohtiin.

Uutta sisältöä tulee joka kuukausi, joten asia ei lopu kesken ja jokaiseen tilanteeseen löytyy ratkaisuja.

Voit peruuttaa lisenssin milloin tahansa, eli ei pitkiä vuosisopimuksia. Totaali antaa taatusti parhaan vastineen koulutusinvestoinnillesi.
Write your awesome label here.

Hanki yksittäisiä koulutuksia täsmätarpeeseen

Totaalipaketin vaihtoehto on poimia koulutuksista myyjillesi täsmätarpeeseen yksittäinen koulutus, jota voitte käydä esimerkiksi porukalla yhdessä läpi. Alla löydät kaikki tällä hetkellä yksittäisinä ostettavat koulutuksemme.

Haluaisitko mieluummin räätälöityä koulutusta? Sekin onnistuu Myyntikoulussa!

Toteutamme luonnollisesti myyntikoulutuksia myös räätälöidysti juuri teidän tarpeeseenne. Nämä voidaan toteuttaa joko kasvotusten tai webinaarimuodossa. Mikä tahansa myyntikoulutuksemme on saatavilla myös räätälöitynä.

Myyjien ja myyntijohdon koulutusta jo vuodesta 2008

Pasin myyntiura alkoi kahdeksanvuotiaana perheen valokuvausalan yrityksestä. Viisitoistavuotiaana hän muutti jo omilleen ja päätyi töihin valokuvaamoon. Nuoruusaikaan mahtui tarjoilijan ja DJ:n töitä sekä kouluttautuminen laivakokiksi. Myyntityö vei kuitenkin mukanaan. Pasi on myynyt kodin elektroniikkaa, huonekaluja, tupakkaa ja liikelahjoja ennen nykyistä, vuonna 2009 alkanutta yrittäjäuraansa Oy TuloksenTuplausToimisto Ab:ssä. Nyt työnä on kouluttaa myyjiä ja asiakaspalvelijoita sekä auttaa yrittäjiä markkinoinnin kiemuroissa.
Ihmisten palveleminen on Etelä-Pohjanmaalla syntyneen miehen sydäntä lähellä ja se on vienyt puhumaan kouluihin, järjestöjen tapahtumiin, messuille ja seminaareihin. Hänet tunnetaan erityisesti energisestä ja mukaansatempaavasta esiintymisestä sekä konkreettisista ohjeista ja vinkeistä.