12 tapaa saada myyntitapaaminen – lisää työkaluja, lisää tapaamisia, lisää myyntiä!

Kaupan avain on kohtaaminen

"Kyllä me sitten myydään, kunhan päästään tapaamiselle!"

Moni myyjä kokee olevansa vahvoilla myyntitapaamisessa. Siellä hänen taitonsa tai myyntiartikkelinsa erinomaisuus pääsevät oikeuksiinsa. Kunhan vain saisi sen tapaamisen...

Tyypillinen ratkaisu tähän on, että joko ulkopuolinen buukkari tai myyjä itse tarttuu luuriin ja alkaa nakuttaa kylmää puhelua jollekin listalle. Ja eipä siinä mitään, kyllä sekin välillä toimii. Huonommin kuitenkin kuin ennen, sillä tavat ovat muuttuneet.

Maailma on muuttunut ja myynti sen mukana

Nykyihmisen arki on kanavien ja viestien tulvaa. Sieltä kukin poimii itselleen mieluisimmat ja muut jäävät vähemmälle. Siksi myös myyjän täytyy pystyä hyödyntämään monia eri välineitä tapaamisten saamiseksi. Tässä koulutuksessa käydään läpi 12 sellaista tapaa ja välinettä.

Miksi tämä koulutus auttaa kasvattamaan myyntiä?

Enemmän tapaamisia

Ihmiset pitävät erilaisista viestinnän tavoista. Mitä useamman tavan myyjä hallitsee sitä useamman potentiaalisen asiakkaan kanssa hän pääsee samalle aaltopituudelle.  

Aktiivisempia myyjiä

Kuten asiakkaat, myös myyjät ovat erilaisia. Kun tarjolla on erilaisia viestintätapoja, myös myyjän on helpompi löytää itselleen parhaiten sopivat tavat hankkia tapaamisia. Ja kun tavat sopivat myyjän luonteelle, hän tekee enemmän.

Positiivisempia tapaamisia

Tapaamisen ilmapiiriin vaikuttaa moni asia, mutta yksi niistä on kiistatta tapa, jolla palaveriin on päädytty. Kun myyjä osaa lähestyä asiakkaalle mieluisalla tavalla asiakas on paremmalla fiiliksellä itse tapaamisessa.

Pysytte kisassa mukana

Kukaan meistä ei voi pysäyttää maailman muutosta – siihen täytyy vain sopeutua. Tämän koulutuksen avulla tiiminne pysyy kehityksen kelkassa ettekä jää kilpailijoiden jalkoihin.

Innostaa kokeilemaan lisää

Altistuminen uusille ideoille lisää omia ideoita. Kun myyjät kokeilevat erilaisia tapaamishankinnan tapoja, he innostuvat kehittämään myös omia, itselleen tai koko firmalle sopivia uusia tapoja.

Uudet asiat virkistävät

Kaavoihinsa kangistuminen hyydyttää minkä tahansa myyntitiimin. Uudet tavat tehdä virkistävät koko porukkaa tekemään taas kovemmin hommia.

Enemmän ja parempia tapaamisia = lisää myyntiä!

Opiskelijapalautetta

Olen jo hetken pyöritellyt meidän myyntiprosessia ja eri kontaktointikeinoja, keskinäistä järjestystä ja niiden sisältöjä niin tämä antoi mukavasti uusia ajatuksia ja näkemyksiä tähän työhön.

Sain myös lisää varmuutta omaan tekemiseen.
Heidi Ruohola
Meillä on uusi palvelu, jota ollaan jo tehty ja johon uskotaan vahvasti. Myyntiä ei ole kuitenkaan tehty, koska rehellisesti sanoen luurikammo on vaivannut. 12 tapaa saada myyntitapaaminen -koulutus avasi lukon ja nyt on jo kolme tapaamista buukattuna.

Pidän erityisesti siitä, että koulutus on jaettu lyhyisiin pätkiin. Puolenkin tunnin video jää minulta katsomatta, mutta näitä lyhyitä jaksan katsoa monta putkeen. Iso kiitos jo tähän mennessä!
Petri Selkee

Myyntikuiskaaja Pasi Rautio kouluttaa

Tätä verkkokoulutusta isännöi Pro Myyntikoulu Oy:n ja Tuplaamon oma Myyntikuiskaaja Pasi Rautio. Pasin myyntiura alkoi kahdeksanvuotiaana perheen valokuvausalan yrityksestä.

Viisitoistavuotiaana hän muutti jo omilleen ja päätyi töihin valokuvaamoon. Nuoruusaikaan mahtui tarjoilijan ja DJ:n töitä sekä kouluttautuminen laivakokiksi.

Myyntityö vei kuitenkin mukanaan. Pasi on myynyt kodin elektroniikkaa, huonekaluja, tupakkaa ja liikelahjoja ennen nykyistä, vuonna 2009 alkanutta yrittäjäuraansa Oy TuloksenTuplausToimisto Ab:ssä ja Pro Myyntikoulu Oy:ssä. Nyt työnä on kouluttaa myyjiä ja asiakaspalvelijoita sekä auttaa yrittäjiä myynnin ja markkinoinnin kiemuroissa.

Ihmisten palveleminen on Etelä-Pohjanmaalla syntyneen miehen sydäntä lähellä ja se on vienyt puhumaan kouluihin, järjestöjen tapahtumiin, messuille ja seminaareihin. Hänet tunnetaan erityisesti energisestä ja mukaansatempaavasta esiintymisestä sekä konkreettisista ohjeista ja vinkeistä.

Rutkasti lisää tapaamisia tuottava koulutus yhden tai muutaman myyntikäynnin hinnalla?

Kustannukset toki vaihtelevat, mutta monessa firmassa arkea on, että myyjä hurauttaa useamman sata kilometriä autolla asiakkaan luo. Matkan hinta kilometrikorvauksineen ja päivärahoineen on äkkiä kolminumeroinen eikä ala ykkösellä.

Tämän tuhdin ja innostavan koulutuksen hinta on vain 297 €/lisenssi (sis. alv 25,5 %). Oston jälkeen koulutukseen pääsee heti, joten voit saada uutta virtaa tapaamisten hankintaan vaikka jo tänään.

Voit maksaa koulutuksen myös kolmessa 99 € suuruisessa kuukausierässä.

Klikkaa siis alla olevaa painiketta ja ryhdytään hankkimaan teille lisää tapaamisia!

Täysi takuu: jos et ole tyytyväinen, saat rahat takaisin

Kuten kaikessa tekemisessämme, tälläkin kurssilla on täysi rahat takaisin takuu. Jos siis et saa koulutuksesta luvattua hyötyä, ilmoita siitä vain meille. Palautamme sinulle koko hinnan mahdollisimman pikaisesti.
Write your awesome label here.